Sillit

Silli (Clupea harengus) on solakka kala, joka rasvapitoisuutensa vuoksi lasketaan rasvaisiin kaloihin. Silli on ollut kautta aikojen suosittu ruokakala. Sillistä jalostetaan monia tuotteita, kuten maustesilliä ja marinoitua silliä.

Sillin alalaji riippuu siitä, mistä kala pyydetään. Itämeren tai Koillis-Blekingen pohjoispuolen alueen silliä kutsutaan silakaksi. Silakka on hieman silliä pienempi ja vähärasvaisempi, sillä suolapitoisuudeltaan alhaisemman veden kalat ovat kooltaan pienempiä.

Sillin ravinto koostuu eläinplanktonista, äyriäisistä, kalanpoikasista ja nilviäisistä. Sillit elävät suurissa, tiiviissä parvissa melko lähellä pintaa, joten sillin kalastuksessa ei juuri saada ei-toivottuja sivusaaliita. Silli voi elää jopa 25-vuotiaaksi. Keskimäärin ne elävät kuitenkin alle 10 vuotta.

Kaikki Boyn sillituotteissa käytetty silli on MSC-merkittyä. MSC on riippumaton, kansainvälinen organisaatio, joka pyrkii säilyttämään kala- ja äyriäiskannat elinvoimaisina. MSC-merkintä kertoo, että kala on pyydetty ekologisesti kestävällä tavalla.

Suolasilli ja sokerisuolattu silli
Molemmat voidaan säilöä joko fileoituna tai kokosillinä. Nimensä mukaisesti suolasillissä on mausteena vain suolaa kun taas sokerisuolatun sillin makua pehmentää myös pieni määrä sokeria. Sokerisuolattu silli on Suomessa yleisesti käytetty raaka-aine mm. vakuumisilleissä.

Maustesilli ja matjessilli
Maustesilli voidaan säilöä joko tai fileoituna tai kokosillinä. Molemmissa valmistustavoissa kala säilötään liemeen, joka valmistetaan vedestä, mausteista, sokerista ja suolasta. Maustesillejä ovat myös esimerkiksi eri matjessillimme, joita säilötään molemmilla tavoilla.

Aito matjessilli saa nimensä hollanninkielen sanasta maatjeshaaring ja saksankielen sanasta madikeshering, jotka tarkoittavat neitsytsilliä. Nimi viittaa siihen, että silli pyydetään aikaisin syksyllä, jolloin kala ei vielä ole sukukypsä. Juuri silloin kalan rasvaisuus ja koko ovat täydelliset matjessilliin. Matjessilli valmistetaan maustesillin tapaan käyttämällä vettä, mausteita, sokeria ja suolaa.

Marinoitu silli
Marinoitu silli on on fileoitu tuoreena ja kypsytetty sen jälkeen etikka-vesimarinadissa. Silli maustuu tämän jälkeen purkeissa erilaisissa mausteliemissä. Kaikki Boyn sillit ovat marinoituja sillejä.